Tuunattu jää käy juhlaan kuin juhlaan
- 9.9.2014
Booli on parhaimmillaan jääkylmänä nautittuna. Jään ei kuitenkaan tarvitse jäädä sivuosaan, vaan siitä voi rakentaa myös syksyisten illanistujaisten tyylikkään vetonaulan: Jäästä voi kovertaa veistoksellisen boolimaljan tai loihtia siitä elintarvikevärein ja koristeyrtein tai -kukkasin näyttäviä jääpaloja.

Idea: Jääkuutio boolimaljana
Booleissa suositellaan käytettävän mahdollisimman suuria jääkuutioita, jotta ne sulaisivat hitaasti ja pitäisivät juoman riittävän pitkään kylmänä. Jäästä voi myös kovertaa boolimaljan, eikä sen toteuttamiseen tarvita amerikkalaisista häistä tuttuja mittatilattuja veistoksia. Suuria jääkuutioita on saatavilla tilauksesta, ja niiden kovertaminen onnistuu myös kotioloissa. Lopputuloksena on veistoksellinen boolimalja, joka pitää boolin kuin boolin kirjaimellisesti jääkylmänä.1. Boolimaljaksi sopiva jää
Koverrettavan jääkuution tulee olla ilmatiivis, jolloin siinä ei ole ilmakuplia ja se on koostumukseltaan lasimaisen kirkas ja helposti työstettävä. Ilmatiivis jää myös sulaa hitaammin kuin tavallinen jää. Koska täysin ilmatiivistä jäätä ei kotioloissa pysty valmistamaan, kannattaa jääkuutio hankkia niitä valmistavilta yrityksiltä ja kysellä vaikkapa lähikaupan kautta. * Isoja jääkuutioita myy mm. Karhujää Oy.2. Jääkuutiosta boolimaljaksi
Kovertaminen kannattaa tehdä paikassa, jossa jään sulaminen ei aiheuta vahinkoa, esimerkiksi kylpyhuoneessa tai ulkona. Sopivan paikan ja riittävän tasaisen alustan löydyttyä, asetetaan alustaa suojaamaan vielä isokokoinen pyyhe. Jääkuutio nostetaan pyyhkeen keskelle niin, että kuution voi siirtää kulmista kantaen lopulliseen tarjoilupaikkaan, kuten noutopöytään. Huom! Kantamiseen tarvitaan ainakin kaksi henkilöä, sillä jääkuutio saattaa painaa jopa 40-50 kg. Boolimaljan kovertaminen kannattaa aloittaa kuution päältä, mahdollisimman keskeltä. Reunoille tulee jättää tarpeeksi tilaa, jotta kuution reunat eivät vahingossa murru tai sula. Kovertamisen alussa voi alkuun tunnustella jääpiikillä varovaisesti, miten kovalla voimalla jää antaa periksi. Kun koverrus alkaa hiljalleen luonnistua, sopivan voimakas otekin löytyy. Maljan ei tarvitse olla syvä, sillä laakeampi kulho säilyttää boolin viileämpänä syvää tehokkaammin. Kovertaessa on varottava, ettei kuutioon synny suuria halkeamia, joista booli pääsee vuotamaan. Suurta ongelmaa pienestä vuodosta tuskin kuitenkaan syntyy, sillä ilmatiivis jää sulaa tavallista jäätä selvästi hitaammin ja kuution alla oleva pyyhe imee itseensä suurimmat nesteet. Esimerkiksi riittävän paksulla pohjalla ja reunoilla varustettu 40-kiloinen ilmatiivis jääkuutio kestää boolikulhona liikaa sulamatta parhaimmillaan koko päivän. Siten koverruksen illan juhliin voi huoletta tehdä jo tunteja etukäteen. Jos tavoitteena on saada juhliin jotakin mieleenpainuvaa, itse koverrettu jääboolimalja hoitaa tehtävän taatusti. * Esimerkin valmiista jääkuutioon koverretusta maljasta sekä vinkkejä boolin tarjoiluun voi napata baarimestari Henri Lahdelta IS-TV:n videolta. Henri Lahden tavoin jääkuutiosta voi tarjoilla esimerkiksi näyttävän punaista Rooibos-boolia.Idea: Tuunatut jääpalat
Kuva: Marthastewart.com
Perinteisillä muoteillakin tehdyt jääpalat voivat pienellä tuunauksella säväyttää boolissa. Jääpalamuotteihin voi täyttövaiheessa lisätä esimerkiksi yrttejä tai syötäviä kukkia. Yrtit ja kukat antavat juomalle näyttävän ulkomuodon lisäksi myös makua! Jääpaloista saa kauniinvärisiä värjäämällä vesi elintarvikeväreillä tai korvaamalla se mehulla.
* HUOM! Syötäväksi sopivat esimerkiksi ruusut ja orvokit. Ostaessa kukkia elintarvikekäyttöön tulee kukkakaupasta varmistaa, ettei kukissa ole käytetty torjunta- tai muita syömäkelvottomia aineita. 