Ystävänpäivänä laatuaikaa ystäville
- 4.2.2015
Pian koittaa taas aika, kun kauppojen hyllyt täyttyvät vaaleanpunaisista konvehtirasioista ja ruusukimput asetetaan näyttävästi esille. Maailmalla ystävänpäivää eli Valentine’s Day’ta vietetään rakastavaisten päivänä. Suomessa juhla päätettiin viedä seuraavalle tasolle, ja päivän pääroolin saivat ystävät — hyvästä syystä, sillä ystävät ovat useimmille yksi elämän tärkeimmistä asioista. Arjen kiireissä yhteydenpito saattaa jäädä välillä vähiin, mutta onneksi hyvien ystävien kanssa voi aina jatkaa siitä, mihin viimeksi jäätiin. Tänä vuonna ystävänpäivä osuu sopivasti lauantaille, joten ystävät voi yllättää vaikka ihanilla ystävyysbileillä! Illanvietossa tarjotaan tietysti kuplivaa Sydänkäpy-boolia ja muita makeita herkkuja.
Ystävänpäivästä on tullut suomalaisille rakas ja merkityksellinen juhlapäivä, vaikka juhlana se on hyvin uusi: sitä alettiin viettää vasta 80-luvulla. Ystävänpäivästä on vuosien myötä tullut toiseksi suosituin korttien lähetyspäivä, ja monenlainen ystävien muistaminen on rakastettu perinne.
Ystävyyden juhlistamiseksi ei aina tarvitse askarrella kortteja tai lahjoittaa suklaarasioita. Myös rento yhdessäolo ja toisen seuraan keskittyminen ilman häiriötekijöitä ovat kullanarvoinen huomionosoitus ystävälle. Ystävänpäivän juhlistuksen voi aloittaa jo päivällä, ja viettää kerrankin kunnolla laatuaikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Päivälle kannattaa suunnitella mukavaa yhteistä tekemistä, esimerkiksi lähteä testaamaan yhdessä sellaista harrastusta, jota kukaan ystävyksistä ei ole kokeillut. Ruoanlaitosta kiinnostuneet voivat vaikka osallistua yhdessä leivonta- tai raakasuklaakurssille! Yhteisestä tekemisestä jää mukavia muistoja, ja päivää on hauska kertailla jälkeenpäin.
Kuvat: Glorious Treats ja Greatful Prayer Thankful Heart.
Päivän aktiviteettien jälkeen ystävyyttä voi juhlistaa herkkupöydällä ja ihanilla jälkiruoilla. Helpot ja näyttävät kerrosjälkiruoat sopivat hyvin rentoon juhlapöytään. Jälkiruoan voi tarjoilla kauniista laseista tai pienistä maljoista. Kerrosten luomiseen sopivat hyvin erilaiset mousset, kiisselit, kastikkeet ja kermavaahto. Maljoihin voi tehdä kerroksia myös esimerkiksi hillosta, tuoreista marjoista, keksinpaloista tai suklaarouheesta. Liivatteen määrää säätelemällä jälkiruoasta saa jämäkämmän tai juoksevamman. Kerroksia voi yhdistellä oman maun mukaan, ja erikoiseltakin vaikuttavat makuyhdistelmät saattavat yllättää! Makumaailmaa kannattaa tasapainottaa makealla ja kirpeällä, ja marjoja tai keksinpaloja on hyvä lisätä antamaan rakennetta jälkiruoalle.
Ystävänpäivän juhlapöydän kruunaa suloinen Sydänkäpy-booli. Hienostunut booli on kupliva sekoitus sampanjaa, giniä ja appelsiinin ja sitruunan makuja. Se sopii hyvin täydentämään ystävänpäivän makeita herkkuja.

Sydänkäpy
- 0,2 l Bols Red Orange -appelsiinilikööriä
- 0,3 l giniä
- 0,3 l samppanjaa
- 4-5 tuoreen sitruunan mehu
- 0,1 l sokerilientä
Valmistus:
Sekoita ensin muut ainesosat ja kaada sitten samppanja varovasti päälle, jotta kuplat eivät haihdu. Koristele ohuiksi leikatuilla sitruunaviipaleilla ja nauti kauniista laseista. Voit myös tarjota boolin hauskasti hyvin puhdistetuista kirkkaista lasipurkeista.