Booliblogi

Boolin makumaailmaan sopiva ruokatarjoilu kruunaa juhannusjuhlan

Juhannus on aivan nurkan takana, ja on aika suunnitella ajanvietettä juhlan ajalle. Pitkän juhannusviikonlopun aikana ehtii nauttia hyvästä seurasta ja ruoasta – ja tietysti hyvästä boolista. Juhannusjuomiksi sopivat esimerkiksi kesäiset Italian aurinko tai Vattula. Boolin ympärille voi sovittaa myös kesäaterian. Juhannuksen kunniaksi Hellan ja viinilasin välissä-blogin kirjoittaja Johanna Koskiranta on koonnut yhteen pirteän Italian aurinko-boolin kanssa maistuvia ruokia.

juhannus_5

Viimeistään juhannuksena ymmärtää kesän olevan tosiaan täällä. Kesän juhlistaminen käy
parhaiten kesäisten juomien ja ruokien avulla. Raikkaat marjat ja hedelmät, kuten vadelma tai veriappelsiini sopivat kesään kuin nakutettu. Tältä makupohjalta ovat syntyneet myös vadelmainen Vattula sekä veriappelsiininen Italian aurinko. Molemmat boolit ovat alkoholipitoisuudeltaan melko vähäisiä ja sopivat siten hyvin esimerkiksi juhannusbrunssin kaveriksi.

juhannus_1

Kirpakka veriappelsiini tuo niin väriltään kuin maultaan kesän kielelle ja vie mielen Italian
veriappelsiinipuiden katveeseen. Tätä korostaakseen Johanna Koskiranta on koonnut menun, joka sopii Italian aurinko -boolin makumaailmaan. Juhannusmenussa hyödynnetään Suomen kesän antimia kuten uusia perunoita sekä tuoreita kasviksia ja marjoja. Ateria koostuu mehevistä Välimeren vartaista sekä piparjuurella terästetystä perunasalaatista. Juhlavuutta juhannukseen tuo suloinen marenkiherkku, Juhannusyön unelma.

Välimeren vartaat

  • 500 g naudan ulkofilettä
  • 1 rasia herkkusieniä (200 g)
  • 2 pakettia pekonia (à 170 g)
  • 2 punasipulia
  • 1 kesäkurpitsa

Marinadi:

  • 5 valkosipulinkynttä
  • 4 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
  • 2 rkl tuoretta rosmariininlehteä hienonnettuna
  • 1,5 dl oliiviöljyä
  • suolaa
  • pippuria

Lisäksi tarvitaan varrastikkuja (jos ovat puisia, liota niitä hetki vedessä).

Valmistusohjeet

  1. Kuutioi liha ja kasvikset samankokoisiksi paloiksi. Asettele liha- ja kasviskuutiot eri kulhoihin.
  2. Tee marinadi. Laita puolet marinadista kasviksille ja puolet lihalle. Lisää lihalle hieman
    enemmän suolaa. Anna kuutioiden marinoitua vähintään muutama tunti.
  3. Aloita tikutus. Laita pekoninsiivu jokaiseen vartaaseen luikertelemaan ainesten väliin.
  4. Grillaa vartaita noin 10 minuuttia. Kääntele vartaita grillauksen aikana.
  5. Asettele vartaat suureen astiaan ja tarjoile buffet-pöydässä. Kata astian vierelle sormisuola siltä varalta, että vieraat haluavat lisätä suolaa pöydässä.

juhannus_2

Piparjuurella terästetty perunasalaatti

  • 800 g uusia perunoita
  • 2 kpl sipulinvarsia
  • 2 dl kermaviiliä
  • 1 rkl dijonsinappia
  • 0,5 tl juoksevaa hunajaa
  • 1,5 rkl hienoksi raastettua piparjuurta
  • sormisuolaa esim. Maldon
  • mustapippuria
  • 1,5 dl isoja kapriksia

Valmistusohjeet

  1. Pese ja keitä perunat. Anna perunoiden jäähtyä ja pilko paloiksi.
  2. Leikkaa sipulinvarret pieniksi ja lisää perunapalojen joukkoon. Jätä hieman sipulinvarsia koristeeksi.
  3. Sekoita kermaviili, sinappi, hunaja, piparjuuri, suola ja mustapippuri keskenään kastikkeeksi. Kaada kastike lämpimien tai kylmien perunoiden ja sipulinvarsien päälle.
  4. Koristele valmis perunasalaatti kapriksilla ja sipulinvarsilla.

juhannus_5

Juhannusyön unelma

Marenki:

  • 80 g tummaa suklaata
  • 8 valkuaista
  • 4 dl sokeria

Täyte:

  • 4 dl vispikermaa
  • 6 rkl lemon curd –sitruunatahnaa
  • Koristele kauden mukaan:
  • Mansikoita
  • Mustikoita
  • Vadelmia

Valmistumisohjeet

  1. Sulata suklaa mikrossa varovasti, sekoittaen noin 10 sekunnin välein.
  2. Laita vettä kattilaan kiehumaan ja vatkaa sen päällä metallikulhossa valkuaiset ja sokeri. Vatkaa, kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää ja ota sen jälkeen kulho pois vesihauteesta.
  3. Lisää sulatettu suklaa marenkiseokseen vain muutaman kerran sekoittaen, jotta suklaakuviot jäävät marenkiin.
  4. Voitele leivinpaperi rypsiöljyllä. Tee leivinpaperille kahdella lusikalla suuria, halkaisijaltaan noin 10 cm:n kekoja.
  5. Paista marenkeja 125-asteisessa uunissa noin 1,5-2 tuntia.
  6. Sammuta uuni ja anna marenkien olla jälkilämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes ne irtoavat hyvin leivinpaperista.
  7. Vatkaa vispikerma vaahdoksi ja lisää lemon curd -tahna sekaan. Sekoita.
  8. Asettele marenkeja tarjoiluastian pohjalle. Lisää marenkien päälle ja niiden väleihin täytettä ja marjoja. Nostele päälle loput marengit ja koristele tuoreilla marjoilla.

juhannus_4

Valmiiksi koottu juhannusmenu helpottaa viikonlopun aterioiden suunnittelua. Ja vaikka sää olisikin vilpoinen, kesäinen booli lämmittää – ainakin mieltä.
Maukasta juhannusta!

Boolit.fi

Boolit.fi kirjoittaa joka kuukausi, millaista on elämä boolien kanssa. Kurkistamme silloin tällöin boolimaailman takahuoneisiin ja toisinaan pohdimme juomasesonkeja. Asenteemme on, että tämä päivä on hyvä päivä ja huomennakin on hauskaa.

More Posts