Booliblogi

Elämästä riemu irti, elämästä mahtavasta!

Syksyn pimeneviin iltoihin voi tuoda iloa ja valoa vaikka kekrijuhlilla. Kutsu ystävät ja tuttavat hyvän ruoan ja juoman ääreen viettämään aikaa yhdessä! Samalla voi jättää jäähyväiset menneelle kesälle ja hiljentyä joulun odotukseen. Kekri eli sadonkorjuujuhlat kuuluvat osaltaan suomalaiseen juhlaperinteeseen. Kekrin juuret juontavat vuosituhansien taakse eurooppalaiseen maatalouskulttuuriin. Kun sato oli korjattu, jyvät säilötty ja teuraskarja teurastettu, oli aika juhlia sadonkorjuuta sekä satovuoden ja siihen liittyvien töiden päättymistä. Ennen muinoin kekriin liittyi paljon erilaisia uskomuksia. Kekrijuhlissa syötiin ja juotiin runsaasti, jotta taattaisiin runsas sato myös seuraavaksi satovuodeksi. Lihaa syömällä karja kasvaisi, olutta juomalla ohra kasvaisi. Juhlissa kenellekään ei saanut jäädä nälkä, sillä se tiesi huonoa satovuotta. Kekrijuhlien ajankohtaa ei ole tarkkaan määritelty, mutta yleisimmin se sijoittuu Mikkelinpäivän ja Pyhäinpäivän välille. (kekri.fi) Kääpiölinnassa on muutaman kerran vietetty kekrijuhlia, joko liköörejä maistellen tai muuten iltaa istuen. Tänäkin vuonna oli tarkoitus järjestää nyyttärihenkiset kekrijuhlat kavereille, mutta juhlat siirtyivät hamaan tulevaisuuteen vieraiden kiireiden vuoksi. Halusimme kuitenkin jotenkin juhlistaa kekriä, joten järjestimme ihan pienet sadonkorjuujuhlat perheen kesken. Vieraiksi saimme anoppini sekä mieheni siskon, joskin Suomea riepotelleen Eino-myrskyn vuoksi nämäkin juhlat uhkasivat peruuntua. Juhlien lailla myös tarjoilut olivat pienimuotoiset. Miehen siskon kutsuminen asetti tarjottaviin omat rajoituksensa, sillä kasvissyöjälle ei perinteistä kekriherkkua, lihapullia, viitsinyt tarjota. Sen sijaan pyöräytin juhlaherkuksi Cointreaulla maustetun juustokakun sekä kasvisvoileipäkakun. Voileipäkakun täytteeksi halusin ainakin porkkanaa, jotta se edes vähän liittyisi teemaan. Muuten täytteet tehtiin yhdessä tytön kanssa summamutikassa aineksia sekoitellen. Kakun nopeasta katoamisesta voinee päätellä, että kakku oli hyvää! Juustokakun seuraksi tein oman maan vadelmista kastikkeen, joka täydensi kakkua erinomaisesti.

Cointreau-juustokakku uunissa

Cointreau_juustokakku

Pohja:

  • 100g voita tai margariinia
  • 1dl sokeria
  • 1 kananmuna
  • 3dl vehnäjauhoja
  • 1tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 500g maitorahkaa
  • 300g maustamatonta tuorejuustoa
  • 4-5rkl Cointreau-likööriä (voisi laittaa hieman enemmänkin)
  • 1,75dl sokeria
  • 2rkl vaniljasokeria
  • 1dl perunajauhoja
  • 5 kananmunaa
Laita rahka kahvinsuodattimeen ja anna valua 2 tuntia. Laita irtopohjavuoan (24cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Valmista pohjataikina vaahdottamalla pehmeä rasva ja sokeri. Lisää joukkoon muna ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille (n.5cm korkeuteen). Peitä vuoka kelmulla ja nosta viileään täytteen valmistamisen ajaksi. Sekoita täytettä varten kulhossa rahka, tuorejuusto, Cointreau, 0,5dl sokeria, vaniljasokeri, perunajauhot ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja loppu sokeri kovaksi vaahdoksi. Nostele vaahto varovasti täytteen joukkoon. Kaada täyte vuokaan. Kypsennä kakkua 175 asteisen uunin alatasolla noin tunnin ajan. Jos pinta tummuu liikaa, peitä kakku leivinpaperilla tai foliolla. Anna kakun jäähtyä mielellään seuraavaan päivään ja irrota vuoasta. Tarjoa sellaisenaan tai vadelmakastikkeen kera.

Cointreaulla maustettu vadelmakastike

juustokakku_pala
  • 200g pakastevadelmia
  • 0,5dl tomusokeria
  • 2-3rkl Cointreau-likööriä
Soseuta hieman kohmeiset tai täysin sulaneet vadelmat sekä tomusokeri sauvasekoittimella. Jos käytät ulkolaisia vadelmia, keitä ne ensin. Halutessasi voit painella vadelmasoseen pienen siivilän läpi, jolloin kastike on sileämpää. Kiehauta halutessasi likööristä alkoholi pois ja sekoita vadelmaseoksen joukkoon. Tarjoa juustokakun kera.

Totinen torvensoittaja – Cointreau-rommitoti

Totinen-torvensoittaja-ja-Chocoriina
  • 1dl vettä
  • 1rkl sokeria
  • 4cl tummaa rommia
  • 2cl Cointreauta
  • 5 tippaa sitruunamehua
  • 3 tippa angostuuraa
Kiehauta vesi ja sokeri siten, että sokeri sulaa. Mittaa muut ainekset kuumuutta kestävään lasiin ja kaada sokeriliemi päälle. Nauti heti. Kääpiölinnan chocoriina
  • (1ann.)
  • 1,5dl kuumaa kaakaota
  • 2cl kaakaolikööriä
  • 2cl kermalikööriä
  • 1,5-2cl Cointreauta
Sekoita liköörit kuuman kaakaon joukkoon. Nauti heti!

Anu Lahti

Kääpiölinnassa tuoksuu ruoka ja pulla ja aina soi rock! Kääpiölinna on siis olemassa ja siellä asuu blogia kirjoittava kolmen- ja neljänkympin välillä keikkuva kotiäiti muksuineen ja miehineen.

More Posts - Website