Meillä vaimo, tai niin kuin lasten kanssa puhutaan ‒ Äiskä, on aina ollut perheen seremoniamestari. Minusta on tuntunut, että Äiskä saa juhlan loihdittua hyvinkin pienistä asioista. Meillä oli jopa tapana joskus pitää pienet juhlat sukulaisten ja ystävien kesken ihan vain siksi, että oli mukavaa juhlia. Minä toimin vuosia juoksupojan ja assistentin roolissa. Mutta en toimi enää! Kun Äiskä viisi vuotta sitten sairastui vakavasti, jäivät seremoniamestarin hommat minulle. Paniikkihan siitä tuli – etenkin toukokuussa, kun on vappu, äitienpäivä, helatorstai ja vielä yhdet rippijuhlat. Kaikki yhden keväisen kuukauden aikana. Vaan, siinähän sitä oppi. Pyörittelin asiat samalla sapluunalla kuin mitä olin nähnyt Äiskän tekevän. Ei se sitten niin ihmeellistä ollutkaan, ja nykyään juhla kuin juhla alkaa minultakin sujua rutiinilla. Paitsi juomapuoli. Siinä olen oppinut luottamaan ammattilaisiin varsin perustellusta syystä. Syy on vappusima.

Cunnon Wanhan Ajan Hunajacimaa 70-luwulta

Löysin reseptejä kolutessani vanhan keittokirjan välistä sinne nuoruusvuosinani kopiomani simareseptin, jonka olin löytänyt jonkun Tammelstedin kirjoittamasta kotiviinikirjasta. Valmistus oli jäänyt kokeilematta, koska hommaan tarvitaan viisi kiloa hunajaa. Nuorena ei ollut rahaa toteuttaa kokeilua ja resepti unohtui vuosiksi. Nyt päätin vihdoin kokeilla. Vanhin poika kyllä varoitteli, että varo nyt iskä, ne nykyajan hiivat ovat toista luokkaa kuin 70-luvulla. Joo, joo, älä neuvo vanhaa tekijää, oli vastaus. Siman valmistus aloitettiin syksyllä. Valmista piti olla seuraavana vappuna, ja alkoholia noin neljä‒ viisi prosenttia. Hyvinhän se lähti liikkeelle – iloinen pulputus kuului varaston nurkasta. Ensimmäiset kolme viikkoa. Ajattelin, että vesilukko on haihtunut tyhjäksi, kun oli niin hiljaista. Vielä mitä! Kaikki oli kohdallaan, paitsi alkoholiprosentti. Ominaispainomittari hulahti tosi syvälle ja laskettu alkoholiprosentti oli 16! Sima oli valmista, liian aikaisin ja liian vahvana. No, pulloon sima laitettiin ja keväällä vappuna maisteltiin. Hyvää se oli, mutta varmasti viimeinen hunajasimani. Päätin jatkossa luottaa ammattilaisiin juhlajuomissa. Meillä juhlittiin äitienpäivää nauttimalla itse tehtyjä makkaroita ja sitruunaista parsarisottoa

Sitruunainen parsarisotto

• 5 dl kasvislientä
• 1 plo Lemon Soda -omenasiideriä
• 3 dl risottoriisiä
• 1 sitruuna
• 2 nippua parsaa
• 1 tl suolaa
• 1 sipuli
• 1 dl oliiviöljyä

Paloittele parsa sentin pätkiksi. Jätä varren puiseva osa pois. Keitä hetkinen palasia vedessä ja siivilöi neste erilleen. Kuullota kattilan pohjalla silputtua sipuli ja riisit. Lisää joukkoon kiehautetut parsan pätkät. Kaada parsan keitinlientä pienissä erissä riisin sekaan. Hämmentele koko ajan. Joka toisella kerralla lorauta siideriä. Lisää uutta nestettä tilkkanen aina kun edellinen lorautus on imeytynyt riisiin. Jatka, kunnes riisi ei enää tunnu imevän lisää nestettä ja maistuu kypsältä. Lisää suola. Raasta sekaan sitruunan kuorta ja purista lopuksi sitruunan mehu kattilaan. Sekoita hyvin ja anna vetäytyä muutama minuutti. Tarjoile salaatin ja vaikkapa makkaroiden tai kanan kera. Meillä tykättiin. Hyvää äänin 4 – 1. Juniori ei tykännyt, koska risotto sisälsi kasviksia. Ruokajuomana käytimme reseptissä mainittua omenasiideriä. Tarkoitus oli kokeilla, millaisen kesäisen juoman saa aikaan sekoittamalla kivennäisvettä ja Bols Elderfloweria sopivassa suhteessa. Vaan unohtui käydä ostamassa tuo Elderflower-pullo! Ensi kerralla sitten.