Kauhujen keittiössä
- 24.10.2013
Halloweenia on viime vuosina alettu viettämään täällä Pohjolassakin – silloin on lupa hullutella ja olla pikkaisen tuhma. Silmiin vedetään mustaa kajalia ja huulet punataan räiskyvän punaisella huulimaalilla ennen kuin istuudutaan tummanpuhuvaan pelottavaan juhlapöytään, jonka hämähäkit ovat vallanneet ja jonka menu herättää lähinnä epäluuloja – sammakonkutua, merenhirviöitä, kummittelevan eläimen lihaksia – hui. Lasten ilmeet olivat ikimuistoiset, kun he tavailivat menuuta hämmentyneenä.
Alkuun myrkytin vieraamme myrkkyjogurttijuomalla, joka on kehittynyt jonkinmoiseksi bravuurikseni. Bolsin Natural Yoghurt Liqueur näyttelee drinksussa pääosaa, se hölskytellään sekaisin limen mehun, raastetun tuorekurkun ja yrttien kanssa. Lapsille sama drinkki syntyy maustamattomasta jogurtista muiden raaka-aineiden kanssa, makeuta vielä lapsen suuhun sopivammaksi sokerilla tai hunajalla.
Alkuruokana tarjoilin pöytääni istuneille piruille ja vampyyreille limaista sammakonkutua, joka oli pastavärillä värjättyä mustaa risottoa merenhirviöistä. Mehevä äyriäisrisotto hukutettiin herkulliseen Parmiggiano Reggiano -raasteeseen ja annos viimeisteltiin muutamalla jättikatkaravunpyrstöllä. Pääruoaksi lautaselle hiipi kummittelevan eläimen lihaksia – mehevä, paksu, mediumiksi paistettu naudan sisäfileepihvi, maustevoita, uunissa paahdettuja perunaviipaleita, punaviinikastiketta ja salaattia. Leivän paistoin hapanjuuritaikinasta.
Illallista ei voisi makeammin päättää kuin poltetulta sokerilta ja kermaiselta vaniljalta maistuvalla Crème Brûléella. Näin tälläkin kertaa ja kaikki tykkäsivät.
Resepti ja muutama vinkki tämän jälkkärin onnistumiseen löytyvät täältä: Crème Brûlée.
Rauhallista pyhäinpäivää! Vietetään sitä ystävien seurassa tänäkin vuonna.

Hirwittävä Halloween
Myrkkyjogurttia
Bols Natural Yoghurt liqueuriä, kurkkua, limeä, yrttejä, jäitä
Limaista sammakonkutua
Musta risotto merenhirviöistä
Kummittelevan eläimen lihaksia
Lihaa, multaisia maasta kaivettuja mukuloita viipaloituna, punaista kastiketta, myrkyllistä lehtivihreää, hiivalla kohotettuja jauhoja
Homeisia juustoja
Kummitustalon lajitelma ikivanhoja juustoja
Crème Brûlée
Yököttävän makeita jähmettyneitä maitotuotteita
Alkuun myrkytin vieraamme myrkkyjogurttijuomalla, joka on kehittynyt jonkinmoiseksi bravuurikseni. Bolsin Natural Yoghurt Liqueur näyttelee drinksussa pääosaa, se hölskytellään sekaisin limen mehun, raastetun tuorekurkun ja yrttien kanssa. Lapsille sama drinkki syntyy maustamattomasta jogurtista muiden raaka-aineiden kanssa, makeuta vielä lapsen suuhun sopivammaksi sokerilla tai hunajalla.

- Bols Natural Yoghurt Liqueuriä
- raastettua tuorekurkkua
- tuoreita yrttejä, esim. basilikaa tai minttua
- limen mehua
- tilkka extra virgin -oliiviöljyä
- jäitä
- (pikku loraus vodkaa)